Luultavasti en ole ainut ihminen, joka ihmettelee rahojensa mystistä häviämistä. Hinnat ovat hiljalleen hinautuneet ylöspäin. Katugallupissa varmasti veikattaisiin kuusinkertaista korotusta. Euro ei tuonutkaan huojennusta hintoihin, vaikka rahauudistuksen alussa niin luvattiin. Maailmanpankin tutkimuksen mukaan Suomi onkin maailman 7. kallein maa. Täällä maksaa kaikki. Erityisesti ruoka, bensiini ja alkoholi ovat maiden välisissä hintavertailuissa osoittautuneet kalleimmiksi artikkeleiksi. Ainostaan Sveitsissä, Irlannissa ja muissa Pohjoismaissa kaupassa asioiminen on tyyriimpää.

Jos siis mieluilet Helsinkiin muuttoa, kannattaa vielä harkita asiaa. Eläisit halvemmalla Lontoossa tai New Yorkissa. Uusi yksiö Kampissa nimittäin maksaa saman verran kuin hulppeampi huoneisto Manhattanilla.

Mielestäni Painonvartijoiden käyttämä ruokapäiväkirja-metodi on kuitenkin suositeltava tapa seurata omaa syömistään. Itse pidin kirjaa ruokailuistani noin kahden kuukauden ajan. Päällimmäinen kokemus , joka asiasta jäi mieleen on se, että  ohimennen napsitut välipalat lihottavat. Siis kaikki sellaiset makeat herkut ja pikkusuolaiset, joilla näläntunnetta siirretään hetkelliseksi. Monille myös roskaruoka on tällainen pikainen apu kurnivaan mahaan. Pitkällä aikavälillä näillä naposteluilla on näkyvät seuraukset.

Ruokapäiväkirjan pitämisen jälkeen ymmärsin välttää paremmin niitä tilanteita, joissa herkutteluun sortui helposti. Hiljalleen olen pystynyt jättämään kaikenmaailman pullan ja kakkupalojen syönnit vähemmälle. Esimerkiksi nykyisessä työpaikassani on päivittäin tarjolla makeita leivonnaisia, mutta en koske niihin laisinkaan. Itsehillinnässä minua auttaa mielikuvitus. Herkut nähdessäni kuvittelen housusta tursuvia mahamakkaroita ja nihkeästi istuvaa t-paitaa. Tämä näky aina pitää minut kurissa. Toisekseen kun on ilman  herkkuja pitkän aikaa, niitä ei lopulta kaipaakaan. Tänä jouluna esimerkiksi söin vain kaksi torttua, ja nekin pelkästään sosiaalisesta kohteliaisuudesta. Mielikuvaharjoittelu on siis toiminut omalla kohdallani ja suosittelen sitä toisillekin. Perustuvathan kaikki tekomme lopulta mielikuvitukseen (mutta se on jo kokonaan toisen kirjoituksen aihe).

Ja niistä pisteistä vielä: Painonvartijoiden yksi piste vastaa noin 80 kilokaloria.  Tästä voi sitten tuoteselosteiden perusteella laskeskella, miten kukin ruoka-aine /ruoka pisteytetään. Tekijänoikeussyistä en tohdi kirjoittaa tarkempia kuvauksia eri ruokalajeista  ja niiden pisteistä. Periaate on kuitenkin ihan sama kuin kaikissa laihduttamisessa: turhat rasvat, suolat, sokerit ja hiilihydraatit pois.

Käytännössä uudet alkoholilait tarkoittavat sitä, että kuuden, kahdentoista ja kahdenkymmenenneljän pullon olutpakkausten hinnat nousevat. Olutta ei saa enää myydä paljousalennuksella, vaan pullon tai tölkin yksikköhinnan täytyy olla sama ostomäärästä riippumatta. Esimerkiksi jos 12 pullon mäyräkoiraa myydään yhdeksällä eurolla, pitäisi asiakkaalle myydä vastaava yksittäinen pullo 75 sentin hintaan. Periaatteessa silloin voisi koota itselleen siksarin irtopulloista hintaan 4,50 €. On päivänselvää, etteivät kauppiaat suostu myymään olutta näin halvalla. Monipakkausten litrahinnat tullaankin hilaamaan ylöspäin niin että ne vastaavat yksittäisten pullojen litrahintaa. Rajuimmat siksari- ja mäyrispakettien alennukset jäävät siis historiaan.

Uuden lain myötä menneisyyteen painuvat myös alkoholimainokset. Kaupat eivät saa enää ilmoittaa lehdissä oluttarjouksista, jotka kestävät alle kaksi kuukautta. Samoin kielletään oluen ja siiderin mainostaminen kaupan ulkopuolelle sijoitettavissa telineissä. Alkoholitarjouksia ei myöskään saa esittää (kaupan sisällä) näyttävästi värikkäillä hintalapuilla ja suurilla numeroilla. Tästä koituu päänvaivaa monelle kauppiaalle, joille halpa kalja on toiminut tehokkaana sisäänheittäjänä. Kansaa on ruvettava houkuttelemaan toisilla artikkeleilla.

Aika tulee näyttämään, onko uusilla alkoholisäädöksillä mitään vaikutusta. Ainakin alkoholimainontaa rajoittava pykälä tuntuu kummalliselta ja hyödyttömältä. Joku psykologi lienee keksinyt, että kun olut-ja siideripullojen kuvia ei näe, ei tee mieli juoda. (Ehkä seuraavaksi pullot käsketään laittamaan kokonaan piiloon, ja kauppoihin ilmestyy suuria harmaita muovipressuja, joilla olut-ja siiderihyllyköt peitetään. ) Mainosten häviäminen voi vähentää heräteostosten määrää, mutta radikaalia leikkausta ei se kulutustilastoihin varmasti tee. Eivät ihmiset olutta unohda. Eivät ainakaan ne, jotka ovat alkoholista riippuvaisia. Ketkään muut kuin alkoholistit eivät osoita niin suurta kekseliäisyyttä etsiessään seuraavaa ryyppyä. He tulevat hankkimaan pulloja – oli niiden litrahinta mikä tahansa.

Allekirjoittaneen mielestä alkoholiveron nostamisella vain kiusataan kuluttajia, joiden alkoholinkäyttö on vähäistä tai kohtuuden rajoissa. Suurkuluttajilta puolestaan viedään ne vähätkin rahat. Tuntuu siltä, että valtio on pohjimmiltaan kiinnostunut enemmän veroeuroista kuin terveyden edistämisestä. Alkoholiongelmien syyt ovat kuitenkin jossain muualla kuin oluen tai siiderin hinnassa.

-Peter Hoeg, Lumen taju –

Painonvartioiden perusidea on se, että kaikki ruuat ja ruoka-aineet on pisteytetty. Laihduttajille määritellään alkupainon mukaan tietty pistemäärä, jonka edestä he voivat päivässä syödä, jotta he laihtuisivat tai pystyisivät pitämään painon ennallaan. Pisteiden lasku tapahtuu pitämällä ruokapäiväkirjaa. Vuorokauden mittaan syödyt ateriat ja suupalat kirjataan ylös, pisteytetään ja lasketaan niiden yhteissumma. Ja juuri tässä piilee pistelaskun psykologinen efekti – on kauheaa huomata, mitä kaikkea huomaamattaan suuhunsa työntää. Makeat, rasvaiset tai suolaiset herkut, joita napsitaan työpaikoilla tai tv:n katselun ohessa kerryttävät messevän pistesaldon ja makkaroita vyötärölle. Esimerkiksi normaalipainoisen naishenkilön päivittäinen pistesaldo täyttyy jo kahdesta viineristä ja yhdestä suklaapatukasta. Mutta jokainen tietää, ettei niillä pärjää. Nälkä vain kaikkoaa hetkellisesti. Sen sijaan yhden viinerin energiamäärän edestä voi syödä terveellisesti vaikkapa kolme ruisleipää, joissa on päällä kinkkua, kurkkua ja tomaattia.

Syöminen on siis laji, jossa ei kannata kerätä plus-pisteitä. Painonvartioiden oppaan lukeminen saa kuulemaan, miten kaloripommit tikittävät työpaikan kahvipöydässä tai nakkikioskin kulmalla. Opettavaisinta ruokapäiväkirjan pitämisessä onkin juuri se, että se auttaa huomaamaan ne tilanteet ja ajankohdat, jolloin helposti lankeaa makeaan tai roskaruokaan. Ruokapäiväkirja myös helpottaa suunnittelemaan päivittäistä syömistä rationaalisesti. Jo hyvin pienillä korjauksilla voi saada paljon aikaan. Pelkkä pullan ja pasteijoiden korvaaminen hedelmillä tiputtaa painoa muutaman kilon. Ja turhien hiilihydraattien muuttaminen kuiduiksi vielä enemmän.

Painonvartioiden ruokapäiväkirja ei ole ideana mitenkään uniikki. Olen kuullut, että myös AA-kerhossa täytetään juomapäiväkirjaa. Uskon, että kirjoittaminen tai luetteloiden laatiminen on hyvä keino hahmottaa tilanteita kokonaisuutena. Ihmisillä on näet luontainen taipumus sivuuttaa ja unohtaa epämiellyttäviä asioita. Etenkin, jos ne liittyvät omaan käyttäytymiseen ja vaativat paljon itsekuria sekä isoja muutoksia. Kirjoittaminen on siis ensimmäinen myöntymisen merkki. Teot tulevat sen jälkeen.

Parasta Youtubessa on kuitenkin se, että ihmiset ovat silkan hupailun ja viihteen merkeissä koonneet yhteen suuren määrän kulttuurihistoriaa. Nimenomaan sellaista kulttuuria, jota ei  noteerata virallisissa julkaisuissa ja kulttuuria, joka muuten unohtuisi.

Tässä on esimerkiksi yksi lapsuuteni tietokonepeli, jota pelasin usein koulusta tultuani:
http://www.youtube.com/watch?v=tINCmHev6eY

Esimerkiksi:

Huhtikuussa hän oli vielä iloinen. Joimme yhdessä kahvia, nauroimme ja kuuntelimme levyjä.